|
Toimitusjohtaja
Juha Mikkola
|
|
Pääkirjoitus
Megatrendit
Mikä on sen mukavampaa
kuin tulevaisuus!
Tiedämme siitä jotakin, mutta emme läheskään
kaikkea. Tulevaisuuteen liittyy epävarmuutta, jota voidaan
osittain hälventää arvioimalla ns. megatrendejä. Megatrendit
ovat tulevaan kehitykseen vaikuttavia suuria kehitysaaltoja,
jotka ovat tulevaisuuden eri ilmiöiden ja muutosten taustalla. Suurimpia meihin tulevaisuudessa vaikuttavia megatrendejä ovat
mm. väestön ikääntyminen ja työvoiman väheneminen, toimintojen
globalisoituminen ja maailman pienentyminen, maailmantalouden
painopisteen siirtyminen uusiin kasvaviin talouksiin,
ympäristön vaarantuminen, raaka-aineiden ja energian hinnat ja
riittävyys, teknologian edelleen kehittyminen ja uudet
teknologiamurrokset sekä yleisesti epävarmuustekijöiden ja
odottamattomien riskien lisääntyminen. Kuinka yritykset sitten pärjäävät tulevaisuuden
eleinkeinoelämässä? Keinot tulevaisuuden vastaanottamiseen
ovat monet. Tärkeimmiksi koen neljä asiaa ylitse muiden:
-
kansainvälistymisen,
-
yrityksen palvelu- ja tuotevalikoiman
kehittämisen ja yrityskoon kasvamisen - jos asiakkuudet niin
edellyttävät,
-
resurssien ja työvoiman lisäämisen ja jatkuvan
kouluttamisen sekä
-
teknologian mukanaan tuomien uusien
mahdollisuuksien hyödyntämisen.
Ei siis mitään aivan uusia tai
yllättäviä asioita! Kehittyminen ja kasvu edellyttävät ennakoivaa tapaa toimia,
innovatiivisuutta, rohkeutta, vankkaa perusosaamista ja
riskinottokykyä. Näitä ominaisuuksia pitää löytyä sekä
yksilöiltä että organisaatiolta maailmassa, jossa kaikki
digitalisoitavissa oleva digitalisoidaan, logistiikan murros
tuo globaalit jakelutiet, kolmen miljardin ihmisen
vapautuminen ja siirtyminen markkina-talouteen mullistaa
markkinat ja kilpailutilanteen, mobiilitekniikat ja Internet
häivyttävät rajaa paikallisuuden ja kansainvälisyyden välillä,
eli lyhyesti: ihmiset, tavarat ja tieto liikkuvat vapaasti ja
moninkertaisella nopeudella.
Me, Done Logisticsin henkilöstö, olemme ottaneet nämä haasteet
vastaan asiakkuuksiemme kautta. Tiedämme, että asiakkaidemme
liiketoiminnan kehitys aiheuttaa vakaasti lisääntyvää kysyntää
meidän ydinosaamisellemme. Meidän vahvuuksiamme ovat
teknologinen edelläkävijyys valitsemillamme intralogistiikan
sektoreilla sekä kyky materialisoida haetut edut tehokkailla
järjestelmillä ja projektoinnilla. Kansainvälisyys toteutuu kohdaltamme siten, että tällä
tilikaudella liikevaihdostamme lähes 80 prosenttia suuntautuu
vientitoimituksiin. Yrityskokomme kasvaa siten, että jo
julkistettujen taloustietojemme mukaisesti liikevaihtomme on
lähes kaksinkertaistunut ja tuloksemme yli kaksinkertaistunut
viime vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna. Työvoimamme on
noussut kolmessa vuodessa lähes puolitoista-kertaiseksi,
tehokkuutemme yli kaksinkertaiseksi ja laadukkaita
rekrytointeja on suoritettu erityisesti suunnitteluun,
myyntiin ja vientiprojektointiin. Teknologian kehityksessä
olemme mukana omalla menetelmäkehityksellämme, rahoittamalla
älytekniikan ja intralogistiikan professuureja sekä
seuraamalla ja hyödyntämällä globaalisti toimialamme johtavien
komponenttitoimittajien kehittämiä uutuustuotteita. Näistä lähtökohdista ja näillä eväillä Done Logistics kohtaa
proaktiivisesti tulevaisuuden megatrendit ja aikoo kehittyä
myös tulevaisuudessa. Hyvää intralogistiikkaa ja rauhallista Joulua kaikille! Toivottaa, Juha Mikkola
Toimitusjohtaja
|